maanantai 14. tammikuuta 2013

Kaarikimppu, morsiuspallo, sydänkimppu

Toinen malleista on Maria, jolle sain muutama vuosi sitten tehdä  heidän häihinsä morsiuskimpun, mikä tekikin tästä "uudesta mahdollisuudesta" entistäkin mielenkiintoisemman. Tuntui myös siltä että kun tuntee morsiamen, on kimppuja ehkä helpompi suunnitella kuin täysin vieraalle morsiamelle ja vaihtoehtoja keksii vaikka kuinka paljon. Ehkä jopa ongelmaksi asti.

Min puku on valkoinen hiukan nilkan yläpuolelle ulottuva mekko, jonka on suunnitellut ja toteuttanut Emmakaisa Soisalo. Puku on moderni ja sen avoimessa yläosassa on veistoksellisia pliseerauksi.
Ajatuksenani oli tehdä Mille heiluri kimppu, jonka kukkaosa toteutettaisiin vapaalla-asettelutavalla ja se olisi tyylisuunnaltaa dekoratiivinen. Toisin kuitenkin kävi. Kolmen aikaa yöllä kimppua kootessani pysähdyin hetkeksi ja heiluri alkoi näyttää sen verran  kököltä että päätin mennä pariksi tunniksi nukkumaan
miettiä asioita sitten uudestaan.

Aamulla kun kuvausten alkuun oli aikaa enää muutama tunti alkoi sydämenmuotoinen oasiksen kimppupohja näyttää todella hyvältä työhuoneen pöydällä. Päätökseen saattoi myös vaikuttaa se että osa kukista joita olin aikonut käyttää oli jo valmiiksi aika lyhyinä pätkinä, ei siis auttanut muu kuin keksiä jotakin mitä niistä vielä pystyisi tekemään.


Kimpusta tuli siis paraleelisella asettelutavalla toteutettua muotosidontaa. Kukat on ryhmitelyt ja sitä voisi kutsua struktustyöskennellyksi. Sivuhahmomuodoltaa kimppu hajoaa tulppaanien osalta, sillä ne nousevat korkeammalle kuin muut kukat. Kimpun reuna on päällystetty pitsinauhalla, joka valuu ketjutuksien kanssa sydämen kärjestä alas. Ketjutuksia olisi voinut olla enemmän ja ne voisivat kiertää myös kimpun laitoja, jolloin ne yhdistyisivät kokonaisuuteen paremmin.
Toisena kimppuna Millä oli pieni muotosidonta morsiuspallo. Pallo on päällystetty pajunkissoilla ja korostavana kukkaryhmänä on pinkki perhosorkideankukka, herttalyhdyn köynnöksiä ja muutama helmi.

Niinkuin aikaisemmin mainitsin niin tämän morsiamen kohdalla ideat eivät tuntuneet loppuvan kesken lainkaan. Vaikka en tehnytkään luonnoksia kuin heilurikimpusta, jota en sitten koskaan toteuttanut sai Mi vielä kolmannenkin kimpun. Viimeisenä on vapaalla-asettelutavalla toteutettu verkkomainen kaarikimppu.


 Materiaaleina kimpussa ovat vehnäntähkät, oksaruusut, harsokukka ja ginstia.
 Materiaalia kimpussa voisi olla enemmän ja se olisi pitänyt asetella kimppuun tasaisemmin. Nyt näyttää siltä kuin kimpussa olisi aukkoja. Toisaalta kehikkoa ei saa liiaksi peittääkkään, sillä muuten sen ilmavuus ja keveys katoavat. Jotkin vehnäntähkä olisi voinut asetella kimppuun huolellisemmin, sillä ne törröttävät kaarevasta hahmomuodosta liiaksi ulos, samoin kuin osa ginsteistä.
Materiaalit sopivat yhteen vaalean värityksensä ansiosta ja luovat kevyen, romanttisen ja kesäisen tunnelman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti