torstai 22. maaliskuuta 2012

Pallokimppu kokeiluja

Tein jo muutama viikko sitten ruusunterälehdillä päällystetyn pallon, unohdin silloin käyttää sen mutta se näytti vielä aika hyvältä ja ajattelin käyttää sen tässä kokeilussa. En ole aikaisemmin tehnyt minkäänlaista pallokimppua ja sainkin heti alkuun miettiä miten ketjutukset kiinnitetään palloon. Päädyin laittamaan ne kiinni hakasilla, mutta jos tämä olisi ollut asiakastyö, niin olisi kyllä ollut pakko keksiä joku parempi kiinnityskeino sillä ainakin alkuun ne eivät tuntuneet pysyvän lainkaan paikoillaan.

Ketjutuksissa käytin ruusunterälehtiä, krysanteemin kukintoja, tetejä, jänönputkea, kanelitankoja, neikikkaa ym. Mietin ensin mahtaako kimpusta tulla hiukan jouluinen, mutta koknaisvaikutelma ei kuitenkaa vaikuta joululta vaan ejkä kuitenkin enemmän raikkaalta. Rautalankoina olen myös käyttänyt erivärisiä punaisia lankoja ja kultaista paksumpaa rautalankaa.
Kun olin pakkaamassa kimppua jääkaappiin säilöön kieputtelin ketjutuksia pallon ympäri ja aloin miettiä että voisin samantien kokeilla tehdä niistä renkaan. mielestäni kokeilusta tuli aika hauska ja ajattelinkin seuraavaksi kokeilla tätä ihan ajatuksen kanssa, eli yhdistän tuon pallon renkaaseen/renkaisiin, mutta renkaista voisi tehdä hiukan isommat.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti