tiistai 6. maaliskuuta 2012

Muotosidontaa ja rosemelie

Ystänäpäivänä käväisin taas Vanamossa ja pelastin roskistuomiolta vähän kukkia ja syntyihän siinä samalla muutama kokeilu, josta tässä muutama kuva.

 Tämä on menko tiivis ja enemmän muotosidontaa kuin normi dekoratiivinen kimppu. Suurista kukista on vaikeaa tehdä ilmavaa pientä kimppua. Eri väriset jaloleinikit tekevät kimppuun syvyysvaikutelmaa ja mielenkiintoa ja luovat kontrastin isojen vaaleanpunaisten neilikoidenja ruusujen kanssa.

 Toinen päivän kokeiluista oli rosemelia, jollaista en ole ennen tehnyt. Kiinnitin terälehdet orvokkilanka hakasilla 2-3 nipuissa kuivasieneen. Tavallisempi tekniikka taitaa olla hakasten ja liiman käyttö yhdessä, jolloin kukka kootaan keskellä olevan ehjän kukan ympärille tai esim. pahvin päälle tai sitten terälehdille tehdään orvokkilanka varret.
Häämessuilla näin koottavan rosemelian kuitenkin tällälailla sieneen ja pitihän sitä kokeilla, sillä se keskiruusun ympärille kokoaminen kuulostaa aika vaikealta ja ilman esimerkkiä tuntuu tosi vaikealta alkaa rakentamaan sellaista.
 Varsiksi kiinnitin sieneen alaspäin koristetikut, joiden päät olivat kiemuraiset. Varren päällystin nauhalla ja rosemelian alaosan päälle tuli salalia ja aspidistraa.
Aloin miettiä tuota vartta sitten vähän tarkemmin ja mikäli teen tämän kimpun vielä uudelleen, niin ajattelin punoa langalla tai rautalangalla koristetikut kupinmuotoon ja upottaa sitten kuivasienen niiden sisään. Luulen että sillä tyylillä saan kätevästi tekniikan piiloon ja näyttävän varren tähän valtikkamalliseen rosemeliaan.

1 kommentti:

Kaimas puutarhuri kirjoitti...

Tämä rosemelie on kyllä mielenkiintoinen juttu ja kaunis lopputulos.

Lähetä kommentti