maanantai 8. huhtikuuta 2013

tiistai 15. tammikuuta 2013

Lopuksi

Nyt on kaikki materiaali kasattu kokoon ja enää on tehtävissä vain pieni yhteenveto kaikesta siitä mitä tämän matkan varrella on tapahtunut.

Olen kerännyt tänne portfolioon paljon kaikenlaista, niin onnistumisia kuin epäonnistumisia. Oppimisen vaikeutta ja paljon kaikkea mitä olen oppinut, toivottavasti sen voivat muutkin nähdä.
Tämä portfolio ja opinnäytetyö oli sillä tavalla positiivinen kokemus, että se ei todellakaan tuntunut siltä että olisin tehnyt sitä vain tekemisen pakosta. Kaikki sidonnat jotka olen tehnyt on ainakin sillä hetkellä tehty siitä ilosta että olen ollut halukas oppimaan jotain uutta ja olen halunnut kehittyä tässä ammatissa. Toisinaan päivittäminen on saattanut tuntua työläältä, etenkin alussa kun vasta opettelin käyttämään blogia. Joskus myös uusien tekniikoiden opettelu on ollut rankkaa ja välillä on saattanut tuntua siltä ettei mikään liiku eteenpäin tai etten olekkaan oppinut mitään uutta.

Tekstit olen kirjoittanut aika vapaasti. Olen yrittänyt töitä analysoidessani muistaa kaikki koulussa saadut hyvät neuvot; kokonaisvaikutelma, väri, idea ja tekniikka. Aina ne eivät ehkä ole pysyneet mielessä ja jokaikistä työtä ei ole edes huvittanut analysoida kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti.

Jos jotakin olisin halunnut tähän työhön lisätä olisi se varmasti ollut hintalaskelmat töistä, mutta jätettäköön se nyt tästä työstä pois. Lupaan tulevaisuudessa laskea varmasti kaikille töille hinnat.

Viimeisimmät kimput, ne joista on otettu hienot kuvat, eivät ehkä ole kaikkein parhaiten onnistuneita kimppuja joita olen tehnyt. Ne ovat kuitenkin osa isompaa kokonaisuutta, 4 häät tapahtumaa ja toivon mukaan myös yhdenlainen ammatillinen mahdollisuus. Ne tavallaan takaavat myös sen etten aivan heti pääse eroon morsiussidonnasta, vaikka juuri nyt tekisikin mieli pitää siitä pieni tauko.

Häämessut 2013

 Viimeisestä kiekkokimpun epäonnistumisesta suivaantuneena päätin tehdä kimpun vielä uudelleen. Salaisesti haaveilin että voisin osallistua Wanhan sataman häämessujen Kaunein morsiuskimmpu-kilpailuun, vaikka yleisöäänestys kisat ovatkin kai aina sellaisia että liian erikoinen kimppu saattaa olla vaan haitaksi. Osallistuminen kuitenkin onnistui työpaikan kautta ja sitten olikin mietittävä että mitenkäs saan tällä kertaa kehikosta niin tukevan ettei se väänny mihinkään suuntaan vaikka siihen kieputtaisi kuinka paljon rautalankaa.
Luonnospiirros kehikosta
Valmis kehikko
 Fiskarsin postituslista on tullut tässä viime kuukausina hyvään käyttöön ja etsinki sitä kautta hitsaamistaitoista ihmis. Kiitos vielä tuhannesti Iris!
Kehikosta tuli täydellinen ja se toimi oikein loistavasti tässä tarkoituksessa.

Tein tästä kimpusta väritykseltään sini-valkoisen. Mietin kyllä ensin koko valkoista kimppua, mutta koko valkoiset kimput ovat ehkä vähän tylsiä tehdä, sillä niistä puuttuu se värihallitsevuuden ja sommittelun haaste. Kukkien kiinnittämiseen käytin taas punoksia ja liimausta, sekä tietenkin ketjutustekniikkaa. Lisäsin huomattavasti enemmän helmiä ja ketjutin hyasintteja enemmän kuin aikaisempaan kimppuun.
Pyrin myös tekemmän kukkaosasta dekoratiivisemman kuin aikaisemmin. Mielestäni se onnistuikin ihan kivasti, kukissa on koko- ja muotovariaatioita ja materiaalit on aseteltu eritasoihin. Toiset ovat enemmän  pohjalla ja toiset enemmän pinnassa.
Kuvissa kimppu on vähän kallellaan ja kukkaosan hahmomuoto ei oikein tule edukseen niissä. Tarkoitus kuitenkin on että kukat kiertävät kehikon aukon oikealta puolelta ja laskeutuvat alas hiukan kiekon keskiosan oikealta puolelta, niin että näyttää kuin aukkoja kukkaosa tasapainottaisivat epäkeskon kiekon. Mielestäni tämä toteutuukin kimpussa hyvin.




Eri kulmasta katsottuna kehikko näyttää ihan erilaiselta. Toisissa metallilangat kimaltelevat ja pinta on hopeinen, toisissa (kuten ylemmässä kuvassa) kiekonpinta näyttää siniseltä.

 Ketjutukset läheltä.



Ja sitten vielä viimeinen kuva kimpusta kisapaikalla. Ja mahtavan huikeat tulokset; kimppuni sai kokonaista 4 ääntä  :D

Hip hie, aina ei voi saada huikeita äänivyöryjä ja olen kuitenkin tosi ylpeä itsestäni että osallistuin kisaan. Hienoa oli myös se että sain toisilta kisaajilta palautetta kimpustani. Sitä sanottiin mm. mielenkiintoiseksi, yllättäväksi, erikoiseksi ja vautsivauksi. Jätänkuitenkin harkinnan varaa oliko palaute positiivista vai rakentavaa.

Yhteensä kiplailussa oli 27 kimppu, eli aika tosi monta. Ääniä annettiin yhteensä n.840kpl, mikä oli ihan tosi paljon vähemmän kuin viime vuoden kilpailussa (v. 2012 ääniä annettiin 1741kpl). Lopuksi ajattelin vielä laittaa tänne kuvat kaikista muista kisakimpuista, sillä aina on kiva nähdä muiden tekemiä töitä ja oppia niistä jotain.


Annika Gustafssonin kimppu joka voitti kilpailun ja sai äänistä 116 kpl.
Eine-Maria Niemisen rosemelia.

Hanna Tervon pyöreä kimppu.
Pia Hellströmin laukkumallinen koriste.
Heli Haapatalo oli tehnyt hyvin ilmavan pyöreän kimpun orkidean kukista.
Pisarakimppu Ilonan Kukasta.
Ingela Waismaa.
Ingela Waismaan toinen kimppu.
Ingela Waismaan kolmas kimppu
En ole ihan sata varma mutta luulisin että tämä on Johanna Kuukkaisen kimppu.
Ilonan kukka
Jan Örnin kimppu
Karin Eskolan höyhen reunuksinen kimppu.
Lea Laitinen-Ölanderin kallakimppu
Mari Ruohosen kaarikimppu
Minna Penttalan pisara
Pirjo Kopin pisara joka sai toiseksi eniten ääniä
Runebergin Kukka Dan Ward
Tapio Komminahon hempeän värinen kimppu.
Tiina Eskelisen kimppu tuli kisan kolmanneksi
Tarmo Noormetsin kimmpu
Jenniina Tiikkaisen pisara
Sari Saajanahon kimppu
Natalia Smirnovan kimppu
Tiina Pulkkisen pyöreä kimppu
Yksi kimppu on näköjään jäänyt kuvaamatta, enkä edes muista nyt minkä näköinen se oli. Mutta olihan tässä jo aika monta.

Rosemelia ja kiekkokimppu

Parin päivän hengähdys tauon jälkeen pidettiin vielä toinen pikakuvaus päivä, jolloin kuvattiin Lauraa ja kahta hänelle suunnittelemaani kimppua. Muutaman päivän tauko tekikin ihan hyvää, sillä ehdin paneutua Lauran kimppuihin ja tehdä ne kunnolla. Näihin kimppuihin olinkin kaiken uurastuksen jälkeen aikas tyytyväinen vaikka korjattavaa toki löytyy aina kaikesta.

Lauran puku on punaista satiinia ja siinä on vyötäröllä musta vyö ja pitkänauhainen rusettikoriste. Punaisista ruusunterälehdistä koottu rosemelia sopi täydellisesti pukuun värisävynsä puolesta. Jätin kimpun melko pieneksi, sillä pienempi kimppu sopi paremmin hoikalle ja pitkälle morsiamelle kuin suuri.
Halusin yhdistää kukkaosan metallilangasta punottuun kehikkoon, joka reunustaa kimppua, samalla se toi haastetta työskentelyyn. Mielenkiintoa kimppuun tulee kahvasta lähtevistä marjaketjutuksista jotka yhdistyvät rosemeliaan muutamilla marjoilla, jotka vilkkuvat terälehtien välistä.


 Rosemelia on koottu pelkällä kylmäliimalla, liimaamalla terälehdet yksitellen kehikkoon kiinni. Liimatessa sai olla todella tarkkana siitä, ettei liima sotkenut kehikkoa ja vielä tarkempikin olisi saanut olla sillä sotkuja tuli todella helposti.

Kehikko on tehty punomalla ohutta koristemetallilankaa paksusta alumiinilangasta tehtyjen "loimien" väliin. Alumiinilangat teippasin toisestapäästä florateipillä ja painelin yhteen kuten katkasituinvarsintekniikassa.Kehikon yläosaan jääneet ylimääräiset loimet kiersin kiemuralle ja viimeistelin niiden päät kuismanmarjoilla.

Kahva on päällystetty punaisella nyörillä ja kahvan päästä lähtee ileksin ja kuismanmarjoja ketjutettuna sekä koristenauhaa.
 Olin alunperin ajatellut että kimpusta tulisi kupera, mutta kehikkoa punoessa kuperan muodon tekeminen ei vain tuntunut millään onnistuvan ja kehikko muotoutui kuppimaiseksi. Rosemelian keskellä oleva kokonainen ruusu onkin siis kimpun pohjalla ja terälehdet nousevat ylöspäin kimpun kasvaessa. Hahmomuodosta tuli hallittu, eivätkä kehikon laidoilla olevat metallikiehkuratkaan riko sitä. Ketjutuksia osasin tälläkertaa tehdä sopivasti, sillä ne näyttävät runsailta ja kevenevät kauniisti alas päin.

Toiseksi kimpuksi Lauralle suunnittelin punavioletin kiekkokimpun. Halusin kokeilla muutakin väriä kuin puvun kanssa yhteen sointuvaa punaista. Violetin valitsin siksi, että se on punaisen lähiväri ja yhdistyy niin punaiseen kuin mustaankin hyvin.


Kehikon kanssa tuli heti alkumetreillä ongelmia. Tein pätkärautalangasta kaksi ympyrää, jotka päällystin florateipillä ja kultaisella koristemetallilangalla, jonka jälkeen taivutin ne muotoonsa. Yhdistin ympyrät muutamalla metallilangalla toisiinsa ja punoin niiden välille metallilankaa ja violettia konekirjontalankaa. Vaikka kehikon ympyrät tuntuivat alkusi tarpeeksi vakailta, ne eivät kuitenkaan kestäneet kunnolla punomisen aiheuttamaa vääntöä ja isompi rengas vääntyili aivan muodottomaksi. Purin kehikon muutamaan kertaan, mutta vaikka kuinka vahvistin sitä ei isompi ympyrä tahtonut pysyä muodossaan. Lopulta olin niin väsynyt kehikkoon, että oli valmis heittämään sen roskiin. Koska kuvaus kuitenkin lähestyi, enkä pystynyt millään keksimään mitään vastaavaa materiaalia josta olisin saanut kestävän ja läpinäkyvän kehikon päätin käyttää jo tekemääni ja muokata sitä niin että se ainakin näyttäisi kuvissa hyvältä.
Taivuttelin kehikon suurempaa ympyrää alaosastaan laineille ja se tuntui tepsivän. Sain sen näyttämään edestäpäin katsottuna ympyrältä ja pystyin kiinnittämään kukat siihen.
Kiinnitin vaaleanpunaiset kallat sidoksin lankoihin ja liimasin orkideat pohjaan. Lopuksi kiinnitin ketjutukset paikoilleen.

 Lähikuvasta voi kuitenin nähdä, että kehikko ei ole kovin siisti. Pienemmän ympyrän oli tarkoitus olla lähempänä kimpun vasenta reunaa, mutta tässä se näyttääenemmänkin olevan keskellä. Jos se olisi vasemmalla kukille jäisi aukon oikealle puolelle enemmän tilaa ja kimppu olisi tasapainoisemman oloinen. Nyt näyttää siltä kuin se kallistuisi kukkien painosta oikealle ja olisi keikahtamaisillaan kumoon.

Väritys on kuitenkin onnistunut. Kehikon violetti/purppura yhdistyy hyvin perhosorkidean kukintojen violettiin sävyyn, samoin kuin vaaleanpunaiset ja violetit hyasintin kukinnot. Hopeaköynnöksen isot vihreät lehdet rauhoittavat muuten rikkinäistä kehikon pintaa. Vaikka ne toimisivat ehkä paremmin, jos olisin valinnut hopeaköynnöksen sijaa esimerkiksi herttaköynnösvehkan. Toisaalta hopeaköynnöksen lehtien vaaleat pilkut yhdistyvät kimpun muuhun värimaailmaan.
Ketjutuksia olisi sanut olla runsaammin. Nyt ne näyttävät hieman keskeneräisiltä ja etenkin isompien kukkien alapuolelta muutamat ketjutetut hyasintit roikkuvat kovin orpoina.