tiistai 27. marraskuuta 2012

Kerran heinäkuussa

Kesä ja syksy meni kuin hurauksessa ja nyt vasta huomasin että enpä ole päivittänyt blogiakaan vaikka materiaaliakin olisi vähän ollut. Tässä ensin yhdet häät jotka tuli vähän puun takaa, joten kukkia oli vähän haasteellista metsästää mutta kyllähän niistäkin sitten kunnialla selvittiin.

Sain morsiamelta tekstiviesitnä kuvan puvusta, jonka perusteella suunnittelin kimpun, muita erityistoiveita ei ollut paitsi tietysti hinta. Kuvassa puku näytti melko tummalta ja siksi päätin ottaa kimpun hallitsevaksi väriksi eri vaaleanpunaisen sävyt ja kesäiset materiaalit.


 Kimppu on muotosidontaa, päällikuvaltaan pyöreä ja sivukuvaltaan puolipyöreä.  Kukat ovat hajasijoiteltu ja aseteltu tiiviisti vieriviereen. Reunavihreät kuitenkin rikkovat hahmomuotoa,sillä niitä pitäisi olla joka tasaisemmin enemmän kimpun ympärillä tai sitten ne pitäisi kaikki vetää sisemmäs, niin että vai niiden päät näkyisivät.
 Katseen vangitsijana kimpun päällä kulkee kaksi kevyttä herttalyhdyn köynnöstä ja kukkien terälehtien väliin on asetettu muutama kimalteleva koristekristalli.
Kimppu on toteutettu ominvarsin, mikä ei tietenkään ole ihan viisasta kun on kyse morsiuskimpuista. Yleensä on aina vaarana että puku sotkeentuu, jos kukkien varret ovat paljaana. Nyt muiden tekniikoiden käyttö ei kuitenkaan onnistunut, sillä aikaa ja rahaa oli käytettävissä rajallisesti. Kukkien varsia koristaa pinkki satiininauha.
Ja tässä kimppuun sopiva viehe, joka on toteutettu ihan perinteisesti katkaistuin varsin ja väeiltään kimpun kanssa yhteen sopiva.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti